Takkamestari Leinonen Pauli on muurari jo toisessa polvessa. Tarjoan takkamestarin palveluita sekä uutta takkaa toivoville että vanhaa korjaaville Satakunnan alueella.
Olen työskennellyt tulisijojen parissa vuodesta 1974 alkaen ja muurannut lukemattomia yksilöllisiä takkoja mittojen mukaan ja asiakkaiden toiveita ja tarpeita kuunnellen. Olen alan rautainen ammattilainen jo toisessa polvessa. Takkojen lisäksi muuraan monenlaiset muut tulisijat tilaan kuin tilaan. Myös tulisijojen korjaus- ja muutostyöt onnistuvat ammattitaidolla.
Takka tuo elävän tulen osaksi sisustusta. Toiveiden pohjalta valmistettu yksilöllinen tulisija kruunaakin kodin kuin kodin ja pitää samalla huolen siitä, että sisällä on lämmin keskitalvellakin.
Käsissäni syntyvät kauniit takat ja muut tulisijat:
Kuvagalleria
Voit hakea ideoita omaa takkaasi tai tulisijaasi varten esimerkiksi kuvagallerian avulla. Olen koonnut kuvagalleriaan esimerkkejä vuosien varrella toteuttamistani töistä.